Tenniskeskuksen talotekniikka kokonaispakettina

Kuopion Finteco LVIS Oy vastasi Kuopion Tenniskeskuksen uudisrakennuksen kokonaisvaltaisesta talotekniikan rakentamisesta. LVISA-urakka toteutettiin KVR-urakkamallilla.

Reilun 2000 neliön uudisrakennukseen rakentui kaksi tenniskenttää ja kolme padel-kenttää. Sami Vaskiharju Kuopion Tenniskeskukselta kertoo, että urakka sujui hyvin ja pysyi aikataulussa.

Työt aloitettiin toukokuussa 2020 ja luovutettiin lokakuussa. Meille oli erityisen tärkeää, että aikataulussa ei tullut viivästymiä. Kesä on meille hiljaista aikaa ja rakennustyöt haluttiin saada valmiiksi ennen sisäliikuntasesongin alkua. Finteco ymmärsi tämän hyvin ja omalta osaltaan varmisti, että halli saatiin syksyksi valmiiksi.

Sami Vaskiharju Kuopion Tenniskeskukselta kertoo, että urakka sujui hyvin ja pysyi aikataulussa.


Kokonaisuus toimivaksi ammattilaisten avulla

Finteco vastasi niin sähköjen, ilmastoinnin kuin lämmityksen suunnittelusta ja rakentamisesta. Vaskiharju kertoo, että sisäliikuntatilassa erityisesti toimiva ilmastointi on tärkeä asia. Myös määrätyt turvallisuuskriteerit on otettava huomioon.

Olimme suunnitelleet rakennusprojektia jo parin vuoden ajan, joten itselläkin oli aika hyvä kuva siitä, mitä tarvitaan. Kävimme asiat Fintecon ammattilaisten kanssa läpi ja he miettivät, kuinka kokonaisuus saadaan toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Vaskiharju pitää tilaajan kannalta merkittävänä etuna sitä, että Finteco huolehti kokonaisuutena urakan taloteknisestä puolesta kokonaisvaltaisesti.

Kokonaispaketti oli hyvä ja alan toimijat puhuivat keskenään samaa kieltä. Niin työnjohto kuin asentajatkin olivat kartalla projektin etenemisestä. Kun tiedonkulku oli hyvä myös eri urakoitsijoiden kesken, projekti eteni suunnitellusti.

HAASTE

RATKAISU

HYÖDYT